Ihmettä kaikki -näytös 15.12.2019 Promenadisalissa

Ihmettä kaikki -joulunäytökset järjestetään sunnuntaina 15.12.2019 Promenadisalissa klo: 15-16.15 ja klo: 18-19.45.

Tämän viestin alaosasta löydät ryhmäjaon ja esiintymisvaateohjeet. Huomaa, että ryhmäjako EI OLE esiintymisjärjestys. Esiintymisjärjestys ja ohjeet paikalle saapumiseen tulevat joulukuun alussa.

Sun+ minit, junnut ja tanssiteatteri ryhmät sekä torstain dance 10 – 11 v edistyneet ja keskiviikon street 11 – 12 v jatko esiintyvät molemmissa näytöksissä. Kaikki muut ryhmät esiintyvät vain toisessa näytöksessä.

Jokainen tanssija hankkii esiintymisvaatteensa itse annettujen ohjeiden mukaisesti. Ryhmäkohtaiset ohjeet löytyvät tämän viestin alaosasta. Esiintymisvaatteiden hankinnassa mielikuvituksen käyttö on sallittua; lainaaminen, ompeleminen, vuokraaminen ja tuunaaminen ovat erittäin hyviä vaihtoehtoja vaatteen ostamiselle.

Kenraaliharjoitusta ei tänä vuonna järjestetä.

Näytös valokuvataan ja videoidaan. Näytöksessä oma kuvaaminen on kielletty. Puhelimien, tablettien ja kameroiden nostaminen sekä valojen vilkkuminen häiritsevät muita katsojia ja tanssijoita.

Lipunmyynti näytökseen alkaa perjantaina 15.11.2019 klo: 15.30 Tanssistudiolla ja ticketmaster.fi. Tanssistudiolla on myynnissä permannon ja parven etuosa hintaan 16 € / lippu ja 28 € / lippu molempiin näytöksiin. Ticketmaster lisää lipun hintaan omat palvelumaksunsa. Viime vuosina toinen näytöksistä on myyty loppuun, joten suosittelemme ostamaan liput ajoissa. Klo: 15 näytös sopii sekä kestoltaan että tunnelmaltaan myös lapsikatsojille, mutta klo: 18 näytöstä emme suosittele alle 8 v katsojille. Lastenlippu on samanhintainen kuin aikuisten.

Näytöksessä kaikki tanssijat (myös 4-7 v) odottavat omaa vuoroaan Promenadisalin pukuhuoneissa Sun Tanssistudion huoltajien kanssa, ja vanhemmat voivat nauttia näytöksestä katsomossa.

Itsenäisyyspäivänä pe 6.12.2018 Tanssistudio on kiinni.

RYHMÄJAKO

klo: 15 – 16.15

1. Kids 4-5 v Maimi
2. Kids 5-6 v Maimi
3. Kids 5-6 v Eve
4. Dance 6-8 v Maimi
5. Show 7-8 v Eve
6. Street 7-8 v Maimi
7. Dance 7-8 v jatko Kaisa
8. Dance 8-9 v jatko Kaisa
9. Show 8-9 v jatko Eve (ma)
10. Show 8-10 v jatko Eve (to)
11. Street 9-10 v jatko Kaisa
12. Show 10-11 v jatko Eve
13. Dance 10-11 v ed Kaisa
14. Nykytanssi 10-12 v Tiina
15. Dance 10-12 v jatko Maimi
16. Street 11-12 v jatko Kaisa
17. Sun+ Minit Kaisa
18. Sun+ Junnut Kaisa
19. Sun+ Tanssiteatteri Tiina

 

klo: 18-19.45

1. Show 16+ ed Tiina
2. Show 15+ ed Charlotta
3. Street 15+ ed Kaisa
4. Lyrical 15+ jatko Eve
5. Nykytanssi 15+ ed Tiina
6. Street 14+ jatko Eve
7. Show 14+ jatko Charlotta
8. Street 16+ jatko Tiina
9. Lyrical 14+ jatko Tiina
10. Street 14+ Maimi
11. Nykytanssi 13-15 v jatko Tiina
12. Street 13-15 v jatko Kaisa
13. Dance 12-14 v ed Kaisa
14. Dance 10-11 v ed Kaisa
15. Show 12-14v jatko / ed Charlotta
16. Lyrical 12-14 v Tiina
17. Street 12-14 v Maimi
18. Street 11-12 v jatko Kaisa
19. Sun+ Minit Kaisa
20. Sun+ Junnut Kaisa
21. Sun+ Tanssiteatteri Tiina
22. Vilman soolo Kaisa
23. Ainon soolo Katrin
24. Aino & Viivi duo Katrin

ESIINTYMISVAATTEET klo: 15 – 16.15

1. Kids 4-5 v Maimi / Maailma on ihmeellinen

Itse koottu asu syksyisistä väreistä (ruskea, sinapinkeltainen, oranssi, metsänvihreä), jossa ei printtejä!

Asussa tulee olla: pipo, villapaita/collegepaita, housut/hame (jos hame niin alle trikoot) ja jotkin asuun sopivat tummat kengät.

Pitkät hiukset letille pipon alle. Pipo pinneillä kiinni hiuksiin.

2. Kids 5-6 v Maimi / Jokainen lapsi on ihme 

Itse koottu valkoinen asu (ei printtejä). Mikäli päädytte hameeseen tai mekkoon, tulee alle laittaa mustat mikroshortsit. Tanssitaan paljain varpain. Pitkät hiukset kahdelle ranskalaiselle letille. Lyhyet hiukset auki ja pinneillä pois kasvoilta.

3. Kids 5-6 v Eve / Ihmeperhe

Punainen pitkähihainen paita, mustat legginsit ja mustat hanskat. Silmille musta maski, esim. kasvomaalilla maalattu (googleta Ihmeperhe, ja hae inspiraatiota hahmoista). Hiukset kahdelle ranskalaiselle letille ja paljaat varpaat.

4. Dance 6-8 v Maimi / Ystävyyden ihme

Punavalkoinen raitapaita, siniset lappuhaalarit ja paljaat varpaat. Pitkät hiukset kahdelle saparolle, joihin punaiset rusetit. Lyhyihin hiuksiin punainen panta tai huivi.

5. Show 7-8 v Eve / TYTÖT!

Yläosaan jotain farkkua! Esim. farkkutakki, farkkupaita tai farkkuliivi. Alle valkoinen t-paita ja jalkaan värikkäät legginsit sekä tennarit/lenkkarit. Keskijakaus ja hiukset kahdelle korkealle saparolle.

6. Street 7-8 v Maimi / Ihmeellinen matka

Beanie-malline pipo (värillä ei väliä), harmaa huppari/collegepaita (ei printtejä), siniset farkut ja tennarit. Pitkät hiukset kahdelle letille pipon alle ja pipo pinneillä kiinni hiuksiin. Selkään oman pipon väriin sopiva reppu. Repun hihnoja kannattaa kiristää niin, että reppu ei hypi liikaa tai häiritse liikkumista. Reppuun voi myös halutessaan laittaa jotain kevyttä täytettä.

7. Dance 7-8 v jatko Kaisa / Kasvamisen ihme

Vaaleanpunainen kaunis ja herkkä asu. Asussa voi olla esim mekko, polvisukat ja panta tai leveälahkeiset housut ja röyhelöpusero tai jotain muuta nättiä. Tanssitaan vaaleanpunaiset sukat jalassa, puuvilla sukka ei luista liikaa. Pitkät hiukset kahdelle letille.

8. Dance 8-9 v jatko Kaisa / Joulun ihme

Joulupaita (college tai neule, missä joku jouluaiheinen iso kuva), punainen tonttulakki tai joku muu jouluinen panta / rusetti, mustat leveät ja vajaamittaiset housut, tanssitaan paljain jaloin.    Pitkät hiukset kahdelle letille.

9. Show 8-9 v jatko Eve (ma) / Suussa sulava suklaatehdas

Pitkähihainen puna-valkoraidallinen paita, jalkaan mustat, ruskeat tai beiget shortsit ja valkoiset polvisukat TAI päinvastainen, eli valkoiset shortsit ja tummat polvisukat. Sukkien väriset kengät. Hiukset kahdelle palmikolle.

10. Show 8-10 v jatko Eve (to) / Mitä tapahtuu taikalampussa?

Vaaleansininen pitkähihainen paita, tummansiniset tai mustat leveälahkeiset tai pussihousut. Vyötärölle punainen paksu kangas”vyö”. Paljaat varpaat. Hiukset korkealle ponnarille. Googlen kuvahakuun Aladdin genie!

11. Street 9-10 v jatko Kaisa / Ihmeellinen muoti

Mustat leveälahkeiset ja vajaa mittaiset housut, kimaltava yläosa (värin saa valita itse), asun väreihin sopiva solmupanta päähän ja muut hiukset auki, asuun sopivat tennarit

12. Show 10-11 v jatko Eve / Apollo 11

Tumma paita ja tummat housut. Käytä yötaivaan sävyjä, hopeaa, kimaltavaa ja hohtavaa!!! Valkoiset kengät. YHTEISKAMPAUS 10+ tanssijoille: Hiukset otsasta päälaelle kahdelle tai kolmelle pienelle ranskalaiselle tai hollantilaiselle letille. Loput hiuksista voi jättää auki tai kiinnittää korkealle ponnarille. Jos jätät hiukset auki, voit kihartaa tai suoristaa latvat.

13. Dance 10-11 v ed Kaisa / Kuuhullut

Eläinhaalari (mikä eläin tahansa, mikä väri tahansa käy)

14. Nykytanssi 10-12 v Tiina / Nellie Blyn jalanjäljissä maailman ympäri 

Valkoinen tai joku pastellinen sävyinen kauluspaita, mustat housut (ei jumppatrikoot), joku pieni huivi. YHTEISKAMPAUS 10+ tanssijoille: Hiukset otsasta päälaelle kahdelle tai kolmelle pienelle ranskalaiselle tai hollantilaiselle letille. Loput hiuksista voi jättää auki tai kiinnittää korkealle ponnarille. Jos jätät hiukset auki, voit kihartaa tai suoristaa latvat.

15. Dance 10-12 v jatko Maimi / Arabian ihmeet

Yksivärinen asu: leveälahkeiset housut/haaremihousut, toppi ja kevyt asun väriin sopiva huvi kiinnitettynä hartioille. Huivin voi kiinnittää jo valmiiksi kotona muutamalla hakaneulalla toppiin. Lisäksi asuun voi lisätä kultaisia koruja/hiuskoristeita, joiden kanssa on helppo tanssia. Tanssitaan paljain varpain. YHTEISKAMPAUS 10+ tanssijoille: Hiukset otsasta päälaelle kahdelle tai kolmelle pienelle ranskalaiselle tai hollantilaiselle letille. Loput hiuksista voi jättää auki tai kiinnittää korkealle ponnarille. Jos jätät hiukset auki, voit kihartaa tai suoristaa latvat.

Asun värivaihtoehdot: pinkki/vaaleanpunainen, keltainen, violetti, ja sininen.

16. Street 11-12 v jatko Kaisa / Räp-mummot

Hame, villatakki ja huivi päähän (solmitaan leuan alta). Värit: harmaa, ruskea, roosa, tumman punainen, tumman vihreä. Vaaleat tennarit. YHTEISKAMPAUS 10+ tanssijoille: Hiukset otsasta päälaelle kahdelle tai kolmelle pienelle ranskalaiselle tai hollantilaiselle letille. Loput hiuksista voi jättää auki tai kiinnittää korkealle ponnarille. Jos jätät hiukset auki, voit kihartaa tai suoristaa latvat.

17. Sun+ Minit Kaisa / Kiltti on kingi

Keltaiset verkkarit, oranssi college, keltainen pipo, valkoiset tennis-sukat ja tennarit

18. Sun+ Junnut Kaisa / Tuuliajolla

Hiekanvärinen / beige asu, sulkia, hapsuja ym, päkiätossut

19. Sun+ Tanssiteatteri Tiina / Kuusijuhla 

Metsän vihreän eri sävyjä, jouluvalot, joulutähti

ESIINTYMISVAATTEET klo: 18-19.45

1. Show 16+ ed Tiina / Jazz

Mustat vaatteet

2. Show 15+ ed Charlotta / Yksisarvisia ja hattaraunelmia

Kartongista tehty valkoinen sarvi, saa lisätä glitteriä, voit kiinnittää pantaan tai kuminauhaan. Yksivärinen haalari. Paljaat varpaat

3. Street 15+ ed Kaisa / New York

Vaalean harmaa over-sized college / huppari, mustat shortsit, valkoiset tennis-sukat ja tennarit.

4. Lyrical 15+ jatko Eve / Uuden Vuoden lupaus

Pohjana tummat sävyt, johon yhdistettynä tylliä, glitteriä, paljetteja, hapsuja yms. Nyt saa olla juhlava, eli hame, mekko, haalari, housupuku, bleiseri, mitä vaan! Kaikille mustat kengät.

5. Nykytanssi 15+ ed Tiina / Metsän sävyt

Vihreän eri sävyjä

6. Street 14+ jatko Eve / Peli-ilta Brooklynissa

Inspiroitukaa koripallosta! Musta löysä hihaton paita, alle mustat tai valkoiset urheiluliivit ja jalkaan mustat isot shortsit. Valkoiset kengät, tennissukat ja musta hikinauha tai -panta.

7. Show 14+ jatko Charlotta / Tanssien yötaivaalla

Mustat jazztrikoot. Lila, tummanpunainen, tummansininen tai tummanvihreä liehuva yksivärinen yläosa. Paljaat varpaat

8. Street 16+ jatko Tiina / Be Beyonce

Mustat vaatteet ja kengät, vyötärölle kimaltava paita

9. Lyrical 14+ jatko Tiina / Laulu

Kylmän sinisiä sävyjä

10. Street 14+ Maimi / Minä olen ihmeellinen

Yksivärinen itse laadittu asu.

11. Nykytanssi 13-15 v jatko Tiina / JÄÄtikkö

Mustat leveät housut, tumman sininen yläosa

12. Street 13-15 v jatko Kaisa / Ihanat, ihmeelliset teinit

Siniset farkut, Leviksen paita (voi olla lyhyt tai pitkähihainen ja minkä värinen tahansa, mitä isompi printti sen parempi), vaaleat tennarit

13. Dance 12-14 v ed Kaisa / Valon pilkahduksia

Mustat leveälahkeiset ja vajaamittaiset housut, valkoinen juhlava pusero, paljaat varpaat tai päkiätossut, taskulamppu / puhelin älä häiritse tilassa 🙂

14. Dance 10-11 v ed Kaisa / Kuuhullut

Eläinhaalari (mikä eläin tahansa, mikä väri tahansa käy)

15. Show 12-14 v jatko / ed Charlotta / Uskallatko katsoa?

Mustat jazztrikoot. Vanha, (mieluiten tummansävyisen) yksivärinen yläosa, johon leikataan paljon erikokoisia reikiä eri kohtiin, saa olla löysä. Paljaat varpaat

16. Lyrical 12-14 v Tiina / Marie Antoinetten elämä

Eri vaaleanpunaisen ja pinkin sävyjä runsaasti päällekkäin

17. Street 12-14 v Maimi / Muodin ihmeet

Itse laadittu juhlava asu, jossa kimallusta/kultaa/hopeaa ja tennarit jalkaan. Pitkät hiukset edestä kiinni ja loput auki. Lyhyet hiukset auki.

18. Street 11-12 v jatko Kaisa / Räp-mummot

Hame, villatakki ja huivi päähän (solmitaan leuan alta). Värit: harmaa, ruskea, roosa, tumman punainen, tumman vihreä. Vaaleat tennarit

19. Sun+ Minit Kaisa / Kiltti on kingi

Keltaiset verkkarit, oranssi college, keltainen pipo, valkoiset tennis-sukat ja tennarit

20. Sun+ Junnut Kaisa / Tuuliajolla

Hiekanvärinen / beige asu, sulkia, hapsuja ym, päkiätossut

21. Sun+ Tanssiteatteri Tiina / Kuusijuhla

Metsän vihreän eri sävyjä, jouluvalot, joulutähti

22. Vilman soolo Kaisa

23. Ainon soolo Katrin / Power of feathers

24. Aino & Viivi duo Katrin / Fast and fun

YHTEISKAMPAUS 10+ tanssijoille: Hiukset otsasta päälaelle kahdelle tai kolmelle pienelle ranskalaiselle tai hollantilaiselle letille. Loput hiuksista voi jättää auki tai kiinnittää korkealle ponnarille. Jos jätät hiukset auki, voit kihartaa tai suoristaa latvat.