Hei,

Elokuun tanssitunneilla oli menoa ja meininkiä kuten asiaan kuuluu ja nyt eletään jo syyskuuta. Joudumme valitettavasti tekemään vielä muutamia muutoksia kalenteriin koskien erityisesti Jennin tunteja.

Maanantain tanssiakrobatia ryhmät yhdistetään kahdeksi ryhmäksi 10-12 v ja 7-9 v. Tiistaisin pinkissä salissa opettaa syyskuusta lähtien Nita. Ja vielä lisäksi torstain aikataulu muuttuu kaikilla muilla paitsi sun+ ryhmillä.

Tarkista omien tuntiesi aikataulu kalenterista, suntanssi.fi/kalenteri ja ota yhteyttä mikäli muutokset eivät sovi. Ryhmän vaihdot ovat mahdollisia, jos toivottuun ryhmään mahtuu.

Pahoittelen muutoksista mahdollisesti aiheutuvaa harmia, ja toivon, että tanssit jatkuu hyvillä mielin kaikesta huolimatta!

Värikästä syksyä,
Kaisa