Opettajat

Kaisa

Kaisa

Perustin Sun Tanssistudion Poriin muutettuani takaisin synnyinseuduilleni. Olen koulutukseltani liikunnanohjaaja (AMK), lisäksi olen opiskellut kasvatustieteitä. Tanssin parissa olen työskennellyt 14 -vuotiaasta lähtien. Kokemuksen tuomalla varmuudella haluan jakaa tanssin riemua myös porilaisille lapsille ja nuorille. Haluan tarjota lapsille ja nuorille harrastusmahdollisuuden, joka tuottaa hyvää mieltä, onnistumisen elämyksiä, kehittää kehontuntemusta ja itsetuntemusta ilman kilpailua.

Oma tanssitaustani on monipuolinen ja laaja. Aloitin taitoluistelulla ja siihen sisältyvällä baletilla, jatkoin jazzilla ja modernilla tanssilla, mutta lopulta sydämeni vei show- ja streetlajit. Olen treenannut Suomen lisäksi mm. New Yorkissa, Lontoossa ja viimeksi Genevessä. Olen opettanut tanssia myös Uudessa-Seelannissa. Tanssi on minulle universaali kieli, joka yhdistää ihmiset taustoista ja rajoista huolimatta.

Maimi

Maimi

Olen harrastanut tanssia 10 vuotiaasta ja suntanssilla olen ollut ensimmäisestä kaudesta lähtien. Ohjannut olen neljä vuotta noormarkun naisvoimistelijoissa. Muuta ohjauskokemusta olen saanut suntanssin tanssisynttäreiltä. Lisäksi olen suorittanut tet-harjoitteluni Noormarkun Yhtenäiskoulussa, jossa työnkuvani oli pitää tanssitunteja ala- ja yläkouluikäisille.

Olen käynyt Suomen voimisteluliiton jumppaohjaajakoulutuksen ja B-Boy & B-Girl Dojo katutanssin opettajakoulutuksen.

Suntanssi on mahdollistanut sen, että olen voinut harrastaa tanssia monipuolisesti. Olen käynyt street, show, heels ja contemporary tunneilla. Näistä vahvoin ja suosikkini on street, jota olen harrastanut pisimpään.

Minulle tanssi on rakas harrastus ja se mikä tuo aina hymyn huulille. Tämä on myös tanssituntieni tavoite.

Charlotta

Charlotta

Charlotta on Turun ammattikorkeakoulusta vuonna 2017 valmistunut tanssinopettaja. Pääaineina hänellä on ollut jazztanssi, baletti ja nykytanssi, mutta kokemusta löytyy paljon myös showtanssista, stepistä ja heels-tunneista.

Tanssi on vienyt Charlottaa Turun lisäksi opiskelijavaihtoon Tukholmaan ja opetusharjoitteluun Brisbaneen, Australiaan. Kansainvälisyys on auttanut häntä ymmärtämään eri maiden eroja tanssikulttuurissa ja monipuolistanut näkemystä liikkeestä ja liikkumisesta.

Tanssiharrastus alkoi jo nuorena 3-vuotiaana pirpanana Lohjalla, jonka jälkeen matka jatkui Porin kautta Turkuun. Monet tanssikilpailut sekä Suomessa että ulkomailla, rankat treenit nuoresta pitäen sekä tanssinopettajakoulutus ovat muovanneet Charlotasta teknisen ja monipuolisen tanssijan. Charlotta pitääkin tärkeänä myös tanssinopettajan omaa kehitystä tanssijana, koska silloin opettaja voi jakaa oppimaansa aidosti oppilailleen.

Charlotan tanssitunnit ovat rytmisen vauhdikkaita, teknisiä ja kehoa käytetään kokonaisvaltaisesti. Sopivan vaativat, mutta iloiset tunnit kehittävät tanssijoiden tanssijuutta sekä tekniikkaa. Hyvinvointi, kuten kehonhuolto ja ravitsemus, kuuluvat tärkeänä osana Charlotan elämään, joten nämä asiat saatat myös bongata kyseisillä tunneilla!

Nita

Nita

Tanssi on ollut osana elämääni noin 2-vuotiaasta lähtien. Aktiivisen tanssiharrastukseni aloitin vuonna 2013, kun Sun Tanssistudio perustettiin Poriin. Aloitin show-tanssilla, ja siitä olen jatkanut monipuolisesti eri lajien kokeilemista haastaen ja kehittäen itseäni. Lajit ovat yltäneet mm. heelsistä nykytanssiin. Omat vahvuuteni ovat show- ja street-tanssissa.

Ohjauskokemusta olen saanut pitämällä Sun Tanssistudiolla tanssisynttäreitä, sekä käymällä KiddieJam -ohjaajakoulutuksen. Olen ollut myös pitämässä ala-astelaisille tanssipajoja.

Tunneillani tärkeintä on herättää ilo ja rakkaus tanssimista kohtaan, sekä kehittyä kannustavassa ilmapiirissä. Tavoitteeni tunneilla on saada hymy kaikkien huulille.

Jenni

Jenni

Jenni on Tampereelta tulevana kesänä Poriin muuttava tanssija. Jenni on valmistunut tanssijaksi Tampereen konservatoriosta 2019 ja lisäksi hän on opiskellut liikuntaneuvojaksi Varalan Urheiluopistossa. Jennin tanssitausta koostuu vuosien baletti, jazz ja nykytanssi opinnoista, sekä heittäytymisestä akrobatian ja telinevoimistelun maailmaan täysi-iän kynnyksellä. Ennen Poriin muuttoa Jenni on toiminut mm. Tampereen voimistelijoiden telinevoimistelun valmentajana.

Sun Tanssistudiolla Jenni yhdistää kaksi mieluisinta lajiaan yhdeksi ja opettaa tanssiakrobatiaa eri ikäisille lapsille ja nuorille! Tanssiakrobatian lisäksi Jenni opettaa Sun Tanssistudiolla nykytanssia, showtanssia, tekniikkatunteja ja pienten lasten tunteja.

Kaikilla tunneillaan Jenni painottaa turvallisuutta ja jokaisen oppilaan kohtaamista sekä huomioimista omana itsenään. Jennin tunneille voit tulla juuri sellaisena kuin olet ja edetä omaan tahtiisi!

Anni

Anni

Olen harrastanut tanssillisia lajeja koko elämäni, ja Sun Tanssistudiolla aloitin heti ensimmäisenä kautena vuonna 2013. Siitä lähtien olen tanssinut monipuolisesti erilaisia lajeja ja tyylejä kokeillen, ja innostunut tanssimisesta aina yhä enemmän. Suosikkityylini ja vahvuuteni löytyvät showtanssista.

Aloitin työskentelyn Sun Tanssistudiolla vuoden 2020 syksyllä tanssisynttäreitä pitämällä ja sijaistamalla erilaisia tunteja aina tarvittaessa.

Tanssissa parasta mielestäni on lajien monipuolisuus ja se, miten tanssiessa unohtaa kaiken muun. Haluan tunneillani kannustaa kaikkia yrittämään parhaansa ja myös jakaa oppilaille sitä iloa, jota olen tanssimisesta itse saanut.

Sebastian

Sebastian

Sebastian Visa on koko elämänsä tanssinut tanssinopettaja, koreografi ja ohjaaja. Hänen tanssitaustansa on hyvin laaja, lähtien showlajeista streetlajeihin. Nykyään Sebastianilla on pääpaino commercial-tanssissa, jossa hän yhdistelee eri lajeja ja tyylejä. Koreografioissaan hän käyttää nopeita ja vahvoja liikkeitä sulautettuna yhteen pehmeään kehonliikkeeseen. Sebastianilla on useita mitalisijoituksia mm. Street SM ja Performing Arts SM -kilpailuista eri kokoonpanojen kanssa. Tanssinopettajuuden lisäksi Sebastian toimii koreografina ja ohjaajana suomalaisille artisteille.

Laji-esittelyt:

Commercial Street
Commercial Street -tunnilla keskitytään streetlajien “kaupallisempaan” puoleen, jota näkee esimerkiksi musiikkivideoilla ja artistien live-esiintymisissä. Tunti on koreografiapainotteinen.

Commercial Heels
Commercial Heels-tunnilla liikutaan ja tanssitaan korkokengissä. Tanssityylin pohjana on Commercial-tanssi, nimensä mukaisesti “kaupallinen” tanssi, joka yhdistää liikkeitä niin show- kuin street- lajeista.

Heels Walk & Pose
Heels Walk & Pose -tunnilla harjoitellaan kävelyä, liikkumista ja poseeraamista korkokengissä. Avoin taso sopii hyvin kenelle tahansa, aloittelijasta konkariin. Tunnilla tehdään harjoituksia, jotka kehittävät itsevarmuutta ja luontevuutta liikkua koroissa.

Katri

Katri

Katri Miettinen on aloittanut katutanssilajien parissa Rovaniemellä. Kilpailemisen tanssin saralla Katri aloitti vuonna 2005 ja hän onkin ollut tuttu kasvo SM-kilpailuissa siitä lähtien. Kilpailemisen lisäksi Katri on tehnyt muille kisakoreografioita ja ollut mukana tanssijana useissa erilaisissa produktioissa. Meriitteinä Katrilla on itsellään naisten SM-hiphop soolon hopea vuodelta 2014 sekä Battle SM 2vs2 pronssi vuosilta 2015 ja 2016. Katri on ollut tanssimassa myös aikuiset pienryhmä kultajoukkueessa vuonna 2010, sekä muodostelmassa vuonna 2009. Katri on esiintynyt teattereiden lavoilla ja taustatanssijana monissa tv- ja teatteriproduktioissa mm. Pakko tanssia, Tähdet Tähdet. Viimeisimpänä Signmarkin taustalla Clin dÓeil festivalissa kesällä 2019 Ranskassa Reimsissä ja teos Plantasia kesällä 2019 Annantalolla.

Keväällä 2018 hänen koreografiansa lasten hiphop duolle voitti ikäkausimestaruuden ja samoissa kisoissa lasten muodostelma ”Sadetanssi” saavutti ikäkausimestaruus hopeaa. Aikuisten hiphop pienryhmäkoreografiat ovat napanneet vuosina 2017 4. sijan ja 2018 jaetun 7. sijan. Vuonna 2019 Aikuiset 2 muodostelma ja aikuiset 3 pienryhmä voittivat ikäkausimestaruudet.

Kotimaassa treenaamisen lisäksi Katri on hakenut oppia mm. Ruotsista, Amsterdamista ja New Yorkista. Katri valmistui keväällä 2018 kasvatustieteen maisteriksi Jyväskylän yliopistosta.

Tunneillaan Katri tykkää haastaa oppilaita, nostaa sykettä ja pitää hauskaa. Tärkeää Katrille on, että tunneilla tehdään töitä tosissaan mutta pilke silmäkulmassa.

Veera

Veera

Veera Vallivaara on monipuolisen tanssitaustan omaava tanssija ja tanssinopettaja Helsingistä. Hän on tanssinut aktiivisesti 4-vuotiaasta saakka ja hänen vahvuuksiaan ovat street- ja showlajit. Kokemusta tanssinopetuksesta Veeralla on 7 vuoden ajalta. Hän opettaa pääkaupunkiseudulla, ja on opettanut aikaisemmin myös Rovaniemellä sekä Porissa. Tanssinopetuksen lisäksi Veera on ollut mukana tanssijana erilaisissa produktioissa ja hänellä on myös yli 10 vuoden kilpailutausta street-, disco-, ja showtanssissa.

Opettajana Veera tykkää haastaa oppilaitaan positiivisella ja kannustavalla otteella. Hän on vaativa ja tarkka, mutta antaa myös jokaiselle tilaa oman tyylin löytämiseen ja kehittymiseen. Veeralle on tärkeää, että jokainen kokee voivansa tulla tanssitunnille omana itsenään. Hyväksyvä ja kannustava ilmapiiri antaa mahdollisuuden uskaltaa heittäytyä, rikkoa omia rajojaan ja sitä kautta kehittyä tanssijana.

Veeran tunnit ovat monipuolisia ja koostuvat lämmittelystä, erilaisista lattianpoikkiharjoituksista sekä koreografiaosuudesta. Tärkeää on antautua täysillä mukaan haasteisiin, kokea onnistumisen iloa ja ennen kaikkea nauttia tanssimisesta.

Jasmin

Jasmin

Jasmin Geselle on monipuolinen tanssija ja tanssinopettaja sekä räiskyvä energiapakkaus!
Jasmin aloitti tanssimisen 7-vuotiaana kilpatanssilla, josta siirtyi muutaman vuoden jälkeen show, disco ja street- lajeihin. Jasminin suurin kilpailusaavutus on vuonna 2013 Naisten Performing arts soolon Suomen Mestaruus ja samaisella soololla vuonna 2014 MM 7. sija Mikolajkissa.

Nyt tanssin riemua on takana jo 23 vuotta ja vuodesta 2014 Jasmin on toiminut ammattitanssijana monissa produktioissa kuten TV-ohjelmissa (mm. Tähdet Tähdet), artistien tanssijana/koreografina, konserteissa, mainoksissa sekä opettanut ympäri Suomen. Tällä hetkellä toimii ABREU:n koreografina ja tanssijana.

Ilmoittaudu

Hinnasto

Kalenteri

Opettajat

Tuntikuvaukset

Tanssisynttärit

Toimintaohjeet